12/2023 - Talvipäivät 2023, mitä siellä oikein tapahtui?
Hyvät lukijat! Lukuisten spirituaalisten hengitysharjoitusten, elämäntapamuutosten ja kovan nesteytyksen jälkeen Lerpakkeen toimitus on viimein valmis muistelemaan kuukauden takaisten Talvipäivien tapahtumia.
Talvipäivät järjestettiin tänä vuonna 24.-26.2. Oulussa, joka tarkoitti Lapikkaalle normaalista poiketen hieman lyhyempää bussimatkaa. Tuttuun tyyliin osa matkaanlähtijöistä haki vauhtia perinteeksi muodostuneesta Roipparista, ja taisipa jokunen eksyä vielä aamuksi Pistoonkin suurinta janoa taltuttamaan. Lyhyehköä bussimatkaa lähdimme kompensoimaan ylimääräisellä pysähdyksellä Kemissä, tuossa kaupungissa josta kaikki ovat tottuneet vain ajamaan ohi. Kemin Corner Inn palveli bilekansaamme parin tunnin ajan, ja baarin antimien lisäksi pääsimme nauttimaan toinen toistaan upeammista karaoke-esityksistä. Kemin jälkeen otimme vielä nopean huoltotauon Autokeitaalla, jonka jälkeen saavuimme pelipaikoille Oulun kansainväliselle koululle.
Koululle saavuttuamme koko viikon paisunut odottava tunnelma saavutti huippunsa, kun jouduimme vielä päämäärässä odottelemaan majoituksen aukeamista. Kun makuupussit ja patjat oli levitetty lyhyeksi jääviä yöunia varten, hajaantuivat opiskelijat eri Oulun baareihin seuraamaan itselleen mieluisimman artistin esitystä. Perjantain esiintyjäkatraaseen kuuluivat William, Pihlaja ja Ursus Factory. Esiintyjien jälkeen bileet jatkuivat - yllätys yllätys - pitkälle yöhön niin yökerhoissa kuin koulullakin. Koulubileissä ei suinkaan tarvinnut pärjätä pelkästään Lapikkaan ja OKA:n voimin, vaan koululla pääsi vierailemaan jopa klo 3 asti yöllä. Tämän myötä kansainvälinen koulu kuhisi myös oululaisista opiskelijoista pikkutunneille asti.
Lauantaina aamu valkeni Oulussa rauhallisissa tunnelmissa. Pisimpäänkin jaksaneet N:nen vuoden taistelijat olivat menneet nukkumaan muutamia tunteja sitten ja oli aika aloittaa lauantai. Aamutoimet olivat melko kirjavia kuten myös opettajaopiskelijoiden haalarien värit Talvipäivillä. Osalla lauantai alkoi Seltzerin voimalla, osalla kahvin ja villeimpien huhujen mukaan osa lapikaslaisista aloitti päivän kylpemällä norpan lailla alakerrassa sijaisevassa uima-altaassa. Aamutoimista selvittyään alkoi janoinen opiskelijakansa siirtymään jo kohti aamupäivän kohokohtaa eli talviriehaa.
Talvirieha järjestettiin Kuusisaaren kauniissa ympäristössä, jossa teinit ovat kesästä toiseen vetäneet päänsä täyteen Qstockin mökän pauhatessa taustalla. Etelän aurinko oli seurannut opettajaopiskelijoita Ouluun asti, sillä talvipäivä oli sään puolesta mitä mainioin. Suurin osa Lapikkaan edustusjoukkueesta oli ottanut hieman pidemmän lepotauon edellisillan raskaan tamppaustreenin vuoksi, josta syystä ensimmäiseen norsupallopeliin Lapikkaasta saapui paikalle vaivaiset viisi pelaajaa. Häviöstä huolimatta viisi pelaajaa kamppailivat urhoollisesti kannatusjoukkojen vielä maleksiessa kohti Kuusisaarta. Jo toiseen otteluun Lapikkaalla oli useampi kentällinen tuoretta jalkaa valmiina peleille. Toinen peli päättyi Lapikkaan murskavoittoon, mutta se ei tällä kertaa riittänyt jatkopeleihin. Voitto on kuitenkin aina voitto, joten voitonjuhlia jatkettiin seuraavaksi appron merkeissä. Appropassin täytyttyä oli aika valmistautua viimeiseen koitokseen Oulun Energia Areenalla.
Illan kohokohta oli jo iltasanomissakin uutisoitu Gasellien keikka Raksilassa. Lähteestä riippuen oli lapikaslaisetkin joutuneet jonottamaan muutamista minuuteista jopa siihen saakka, kun oville ilmestyi kyltti "Täyttä". Illalla jatkobileet jatkuivat totuttuun tapaan ympäri Oulun yöelämää. Oulun kansainvälisessä koulussa jatkot jatkuivat aamun pikkutunneille saakka. Oli hieno nähdä, kuinka myös oululaiset opiskelijat olivat löytäneet tiensä koululle ja juhlimaan tulevien kollegojen kanssa.
Kaikki hyvä loppuu aikaan kuten myös 2023 vuoden talvipäivät. Aamulla tunnelma oli väsynyt ja bilettäminen oli vienyt veronsa sadoilta opiskelijoilta. Tiukan siivoamisen jälkeen bussit starttasivat kohti Rovaniemeä hieman puolenpäivän jälkeen. Jos menomatkalla bussissa pääsi nauttimaan karaokesta sekä muista esityksistä, ei niitä paluumatkalla nähty. Vaikka matka oli ajallisesti lyhyempi, tuntui se kuitenkin yhtä pitkältä, kuin eläkkeelle pääsyn odottaminen. Kellon lähestyessä viittä olivat viimeisetkin bussit saapuneet Rovaniemelle ja oli aika päästä keräämään voimia seuraavaa viikkoa varten. Toisille se merkitsi latautumista harkkaviikkoon, kun taas joku valmistautui hammaslääkärin tapaamiseen.
Lerpakkeen toimitus haluaa kiittää kaikkia Talvipäiville 2023 osallistuneita. Toivottavasti näemme mahdollisimman monia teistä myös ensi vuonna, kun Talvipäivät järjestetään yli kymmenen vuoden tauon jälkeen Tampereella!
-Teo, Jani ja Joonas