21/2021 - Mun fuksivuosi

Muistan todella elävästi sen päivän, kun sain tietää päässeeni opiskelemaan Lapin yliopistoon luokanopettajaksi. Olin kavereideni kanssa mökillä ja koko aamupäivän päivitin Opintopolku-sivustoa ja odotin tuloksien ilmestyvän. Kun näytölle ilmestyi tieto siitä, että olin päässyt opiskelemaan, soitin ensitöikseni äidilleni itkien. Olin onnellinen siitä, että olin päässyt opiskelemaan, mutta totta puhuakseni olin myös surullinen. Tämä tarkoitti muuttoa Rovaniemelle, kauas omasta perheestä ja lähisuvusta sekä ystävistä. Kuitenkin tulevan fuksivuoden ajattelu sai minut innostuneeksi.

Ensimmäiset tapaamiset muiden opiskelijoiden ja tuutorien kanssa olivat mahtavia, mutta myös todella jännittäviä. Oli ihana päästä tutustumaan uusiin ihmisiin. Ensimmäisten kurssien alkaessa todellisuus iski siitä, että olen oikeasti nyt yliopisto-opiskelija. Aika pian koulun alkamisen jälkeen päätin nopeuttaa opintojani. Sillä hetkellä ajatus tuntui hyvältä, koska olin välivuotenani suorittanut kasvatustieteen perusopinnot ja lisäksi taustalla eli ajatus siitä, että mitä nopeampaa valmistun sitä nopeampaa pääsen muuttamaan takaisin kotikonnuilleni (olen todella perhekeskeinen ihminen, joten haluan asua perheeni lähellä).

Syyskuu oli ehdottomasti fuksivuoteni paras kuukausi. Silloin meillä oli paljon tapahtumia ja kurssit toimivat lähiopetuksessa. Lokakuun puoleen väliin päästessä koronan vuoksi siirryimme pääasiassa kokonaan etäopetukseen ja tapahtumatkin joutuivat unholaan. Tämä oli ärsyttävää. Olin kuitenkin kiitollinen siitä, että meillä oli kerennyt olla edes joitain tapahtumia ja oli jotenkin päässyt tutustumaan ihmisiin. Etäopetuksen vuoksi pystyin myös viettämään enemmän aikaa kotikonnuillani ja koen opintojen nopeuttamisen olleen helpompaa tämän vuoksi.

Ensimmäiseen opiskeluvuoteen kuului myös harjoittelu. Olin tästä todella innoissani. Harjoittelu meni hyvin, mutta täytyy myöntää, että oli se myös todella rankkaa. Itselläni oli harjoittelun aikaan myös uskonnon kurssi, mikä kuormitti omaa jaksamista ja hyvinvointia, sillä harjoittelun vuoksi en kaikille luennoille päässyt ja korvaavien tehtävien määrä oli valtava. Kuitenkin selvisin harjoittelusta ja uskonnon kurssista omasta mielestäni kunnialla, vaikka kyyneleiltä ei tuona ajanjaksona vältytty.

Syyslukukausi meni todella vauhdikkaasta. Ei edes jotenkin ymmärrä sitä, kuinka aika voikaan mennä silmänräpäyksessä. Kevätlukukauden alkaessa oli itsellä taas enemmän virtaa ja olin erityisen innoissani siitä, että meillä alkoi liikunta, joka oli lähiopetuksena. Liikunnantunnit toivat mukavaa vaihtelua opintoihin ja vaikka ryhmäni tunnit alkoivat yleensä aina aamu kahdeksan aikoihin niin oli niihin aina mukava osallistua.

Kevätlukukauden alkukuukaudet olivat opintojen puolelta aika rentoa aikaa. Liikunnan lisäksi ei kursseja ollut montaa. Tästä johtuen pystyin viettämään todella paljon aikaa kotikotona. Myös töiden tekeminen onnistui, koska ei tarvinnut stressata opintoja, koska niitä oli niin vähän. Maaliskuun loppupuolella alkoi kuitenkin kunnon opiskelurumba. Tuntui tietyllä tapaa, että opintoihin hukkui. Muutos alkuvuoden opintomäärään oli merkittävä ja ei osannut jotenkin asennoitua niihin tehtävämääriin, mitä yhtäkkiä putkahti Moodleen.

Onneksi loppukevät ei ollut ihan kokonaan pelkkää opiskelua. Pääsin nauttimaan haalarikasteesta, joka onnistuttiin järjestämään koronarajoituksien mukaisesti. Haalarikaste näin korona-aikana oli kyllä luksusta, varsinkin kun tietää, että monet eivät sitä fuksivuonna päässeet kokemaan. Lisäksi vappua sain viettää ihanien ihmisten seurassa keneen näin fuksivuonna on tutustunut. Vappu ei ollut se "normaali" opiskelijavappu, mutta tästä huolimatta sain vappuna vetää haalarit jalkaan, mikä oli ihan mahtavaa.

Tällä hetkellä opiskelut on täydessä vauhdissa siitä huolimatta, että lähennellään jo kesäkuuta. Kevään viimeisten kurssien tehtävien tekoa ja kesäkurssien aloitustehtäviä. Mutta fuksivuosi alkaa olla hiljalleen paketissa. Täytyy myöntää ettei tää vuosi ollut ihan sellainen vuosi, mitä olin ajatellut. Paljon tuli stressattua, itkettyä ja kiroiltua, mutta paljon tähän fuksivuoteen on mahtunut naurua ja ilon kyyneleitä, hyvää ruokaa (Pancho Villan pitäis nimetä mut kanta-asiakkaaksi), ihania ihmisiä ja kohtaamisia sekä ennen kaikkea parasta on ollut tieto siitä, että joku päivä musta tulee opettaja. Ajatus siitä tuntuu vieläkin hieman oudolta, että mä opiskelen yliopistossa opettajaksi, mutta ehkä sen vielä sisäistää. 

- Selina

PS. Lerpake jää nyt kesätauolle kesäkuun ajaksi. Kiitos kaikille lukijoille tästä keväästä, heinäkuussa taas palaillaan!