24/2023 - Minun fuksivuoteni
Kouluvuosi on nyt suurimmalla osalla paketissa, ja kesäsäistäkin on vihdoin saatu pieniä maistiaisia ajoittain. Fuksivuosi on monelle opiskelijalle se unohtumattomin omien opintojen ajalta. Kaikki rajoitukset saatiin unohtaa syksyyn 2022 mennessä, joten uudet fuksit pääsivät nauttimaan ensimmäisestä kunnon fuksivuodesta pariin vuoteen. Ketkä olisivatkaan parempia kertomaan fuksivuodesta kuin fuksit itse, joten tässä jutussa kolme Lapikkaan vuoden 2022 fuksia pääsevät muisteloimaan omia tähtihetkiään menneeltä vuodelta.
Tämä vuosi meni
erittäin nopeasti, enkä edes kerennyt huomata, kun se oli jo ohi! Täynnä
tietysti hyviä muistoja, uusia kavereita, uusia koulujuttuja, harrastuksia,
kokemuksia ja vaikka mitä.
Syksyllä muutin Rovaniemelle, vailla hajuakaan siitä, kenen kanssa vuoteni tulisin viettämään. Löysin kuitenkin nopeasti oman kaveriporukkani ja tuutorit tekivät koko vuosikurssin ryhmäytymisestä ikimuistoisen. Fuksiviikot olivat täynnä vilinää ja vilskettä! Joinakin iltoina vietimme aikaa laavuillessa tai norsupalloa pelaten, kun taas toisinaan kiersimme ryhmissä rasteja ympäri Rovaniemen keskustaa tai tuutorien koteja kämppäapprojen merkeissä. Heittämällä paras lukuvuoden aikana olleista tapahtumista oli Arctic Hockey Cup, joka järjestetään myös ensi vuonna!
Fuksiviikkojen jälkeen alkoikin ns. "oikea opiskelu". Yliopisto-opiskelusta minulla ei ollut mitään hajua ja harppaus oli suuri suoraan lukiosta tulleena, mutta sain kuitenkin nopeasti jutun juonesta kiinni ja ainakin toistaiseksi opintoni ovat aikataulussa! Olemme tehneet kaikkea lumiveistoksista ja kemiallisista kokeista takametsän tutkimiseen ja äidinkielen tuntisuunnitelmiin. Ensimmäinen harjoittelukin koettiin tammikuussa, joka vei meidät käytännön hommiin. Harjoittelu vastasi odotuksiani ja sai odottamaan seuraavaa harjoittelua vieläkin enemmän, silloin tajusin myös olevani oikealla alalla.
Kaikki tapahtumat ja ainejärjestötkin ylittävät ystävyyssuhteet mielessäni, lähden ansaitulle kesälomalle maantiedon esseen ja fysiikan oppimispäiväkirjan kirjoittamisen jälkeen. Haluan toivottaa kaikki ensi vuoden fuksit lämpimästi tervetulleiksi, Rovaniemellä on ihmisen hyvä olla! <3
-Netta
Elokuu 2022, Rovaniemi
Koitti kauan odottamani päivä ja astelin kauhusta kankeana, jännityksestä jäykkänä, mutta kuitenkin intopiukkana kohti Lapin yliopiston pääovia. En tuntenut ennestään ketään, mutta nopeasti löysin kaltaistani "oululaista" seuraa. Alkuun tuli tosi paljon nimiä, joita myös hyvällä vauhdilla sekoittelin. Oliko se nyt Netta vai Noora vai kenties Sami tai Samu, hällä väliä, sillä menee ne vieläkin sekaisin. Tapahtumia oli montaa eri sorttia, jokaiselle jotain, kuitenkin säästä riippumatta juoksentelin ympäri Rovaniemeä kuin villihevonen. Mieleenpainuvin tapahtuma itselle on ollut Amazing Race Rollo, sillä sen aikana tutustuin eniten uusiin huipputyyppeihin ja pääsin suorittamaan henkeäsalpaavan jännittäviä tehtäviä.
Tapahtumat sikseen, sukelletaan kuvataiteen maailmaan. En ole ikinä ollut taiteellisesti kovinkaan lahjakas, mutta yliopiston kuvataiteen tunneilla minusta kuoriutuikin oikea Pablo Picasso, sillä opettaja kehui jokaista työtäni! Uusi Mona Lisa on jo työn alla. Kuvataiteesta on hyvä ponnistaa kohti ympäristöoppia. BiGe:n tunneilla seikkailimme takametsässä ja opin korvaamattomia taitoja, kuten tutkimaan ilman saastetta havunneulasten avulla. FyKe:ssä puolestaan opin, että ei kannata ravistaa vettä ja leivinjauhetta, sillä se räjähtää.
Kaiken kaikkiaan aivan huikea fuksivuosi takana, ihania ihmisiä sekä ikimuistoisia hetkiä. Kiitän ja kumarran, niiaan ja vilkutan, pian taas yhdessä laulellaan <3
-Hanna
Fuksivuosi, tuo ihmeellisen sekavalta kuulostava ajanjakso, alkoi omalta osaltani elokuussa 2022. Mitä se piti sisällään, on mahdotonta kirjoittaa yhdessä artikkelissa. Kaikki pyörähti liikkeelle kokoontumisella yliopiston pääovien edustalla, missä kymmenet hämmentyneet fuksit kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Tosin osa oli jo käynyt tutkailemassa Rovaniemen terasseja yhdessä, minä mukaan lukien. Kun suurimman osan kanssa oli nimet vaihdettu ja unohdettu, lähdimme Pub Punapippuriin jatkamaan tutustumista.
Yliopistourani ensimmäinen vuosi piti sisällään monenlaisia opintoja, päällimmäisenä mielessäni on ensimmäinen harjoittelu ja liikunnan ja musiikin opinnot. Liikuntatunneilla yhdessä ryhmän kanssa vuodatetut hieltä ja naurulta tuoksuvat hetket, ovat ryhmäyttäneet omaa ryhmääni mahtavasti.
Tapahtumista päällimmäisenä nousee mieleen etenkin Talvipäivät Oulussa, ja pitkähkö vappu Rovaniemellä. Talvipäivillä koettu yhteishenki opettajaopiskelijoiden kanssa ympäri Suomen, ja vapun vanhat ja uudet tuttavuudet, ovat yksiä suuria syitä onnistuneelle fuksivuodelleni.
Vuoden aikana sain monta uutta hyvää ystävää, paljon kavereita ja sitäkin enemmän morjes-tuttuja. Nyt voin hyvillä mielin tehdä kesälomani töitä tiedostaen sen, että seuraavasta opiskeluvuodestani tulee vähintääkin yhtä ikimuistoinen ja toivottavasti myös opintojen, mutta ennen kaikkea elämisen täyteinen kokonaisuus!
-Tuomas
Kiitos Netta, Hanna ja Tuomas kirjoitustyöstä! Lerpakkeen toimitus toivottaa kaikille oikein mukavaa ja lämmintä kesää!