22. luukku – Ajatuksia joulukiireiden keskeltä

22.12.2017

Tänä vuonna adventti eli joulunodotuksen aika on lyhimmillään neljännen adventtisunnuntain ollessa jouluaattona. Onkohan tuo vaikuttanut siihen, että joulukiireitä tuntuu nyt olevan kovasti. Tuskin sentään. Tämän päivän kalenterinluukkukin aukeaa päivän myöhässä. Isossa ruokakaupassa ollessani en ole eläissäni nähnyt niin pitkiä jonoja kuin tänään. Kassojen jonot ylsivät pitkälle hyllyjen väleihin asti. Ihmisten ja ostoskärryjen muuttuvassa labyrintissä kulkeminen oli melkoista seikkailua. "Jouluruuhkassa ihminen sokkona ryntää. Kadulla adventtisohjoa kyntää" - lauloi Juice. Huomiseksi on luvattu lumimyräkkää ja tänne länteen sohjokeliä. Pitääpä lopettaa hössöttäminen ja pysähtyä hetkeksi. Joka tapauksessa kyllä se joulu sieltä tulee, vaikkei kaikki olisikaan täydellistä. Notkuvien joulupöytien ja rapisevien lahjakääreiden sijaan tärkeintä joulussa on mukava yhteiselo.